Milta tuntuu valehdella koko elämänsä? Väittää aina vain, että kaikki on hyvin, vaikka ei ole. 

Minä menin naimisiin turvapaikanhakijan kanssa vuonna 2006, kun olimme saaneet lapsen. Lapsi on nyt vuonna 2021 15-vuotias, ja  nykyinen avopuolisoni on suomalainen mies, joka on opiskellut teatterin- ja draamantutkimusta Tampereen ylipistossa.  

Avomieheni äiti uskoo Jumalaan ja Jeesukseen. Avopuolisoni ei ole varma, että kuuluuko hän kirkkoon, koska hän on eronnut ja liittynyt takaisin kirkkoon pari kertaa. Kun hän muutti Tampereelta luokseni niin seurakunnasta tuli tuliaiskirje ja lahja, joten kyllä hän nyt kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkokuntaan. 

Minä olen opiskellut sivuaineena teologiaa. Pohdin jopa hakea sitä pääaineeksi, jotta olisin opiskellut itseni papiksi, mutta pääsykoeaamuna päätinkin, että en mene sinne. 

Nykyisin pidän korkeampana voimanani biologiaa. Nykyvän maailman asiat ovat minulle nyt tärkeämpiä kuin näkymättömän. Saan enemmän voimaa ajatella tätä fyysistä todellisuutta sen lainalaisuuksineen kuin "näkymätöntä" ja jumalallista. Olen nyt 50-vuotias ja voi hyvinkin olla, että hieman vanhempana, kun odotan kuolemaa oikeasti, palaan takaisin Jumalan luo. 

Meditaatioon minut johdatti eräs ystävä, mutta olen harrastelija tässä asiassa, vaikka olin myös eräässä terapiaryhmässä, jossa pääpaino oli kirjoittamisen avulla meditoimisessa. 

Meditoidessa ei voi valehdella. Muuten arkitajunnan kanssa voi kyllä valehdella myös itselleen. Alitajunta ja Carl Jung kiinnosti kovasti silloin, kun alle 20-vuotiaana opiskelin mielenterveydenhoitajakoulutuslinjalla. 

En vielä ole mennyt naimisiin avomieheni kanssa, sillä pelkään suuria juhlia. En pärjää niissä. En osaa järjestää niitä. Lisäksi miehellä on ulosotossa velkaa ja hän sairastaa parantumatonta sairautta. 

Meditoidessa mieli ei valehtele. Pyrin meditoimaan ainakin 10 minuuttia päivässä. Se ei ole välttämättä mitään oikeaoppista mietiskelyä vaan kirjoista haetun meditointiopin käytännön tekemistä.