Viina, se helvetin viina, jota isä veti kuin sieni. Ehkä 5 päivää viikossa yhden whisky-pullon illassa/yössä. Olen oppinut vihaamaan viinaa, enkä ole itse juonut sitä vuoden 2002 jälkeen. Känninen ihminen on silmissäni vastenmielinen ihminen. Vihaan suomalaista kännikulttuuria, sitä jossa mennään ravintolan jälkeen nakkikioskille. 

Tai sellaista se oli silloin, ei ehkä enää. 

Pöydälläni on isältä perinnöksi jäänyt AA:n eli nimettömien alkoholistien ohjelma ja perinteet. Sain perinteisen AA-korun, kun olin 14-vuotias ja isäni raitistui. Loppuun asti hän ei ollut raitis. Kirjaani varten, jossa AA:lla on merkittävä osuus, tilasin Amazonista kirjan AA: Cult or Cure. Kävin itsekin avoimissa kokouksissa, kun asuin Helsingissä keväällä 1991. Avoin kokous tarkoittaa sitä, että ei tarvitse itse olla se alkoholisti vaan voi olla myös alkoholistin läheinen. Siihen aikaan koin huonoa omatuntoa jo yhdestäkin oluesta. 

Syksyllä 1990 olin opiskelemassa mielenterveyshoitajaksi ja olin harjoittelussa NA eli nimettömien narkomaanien hoitopaikassa. Viihdyin siellä hyvin, sain hyvän arvion. 

Nyt minulla on fb-tuttavapiirissä Alibi-lehden kannessa ollut mieshenkilö, jonka elämää seuraan. Tapasin hänet Tinderissä ja sen jälkeen, kun tiemme erosivat siihen mahdottomuuteen, että hän oli entinen kamankäyttäjä, tapasin hänet, kun opiskelin avoimessa journalismia ja olin kutsunut jonkin järjestön kautta vieraaksi ihmisen, jolla on rikollinen tausta. Muistin tämän henkilön ja hississä poismennessä kerroin, että olemme somessa tavanneet. Hän tekee paljon TikTokia ja nyt on löytynyt tyttöystävä. Olisi ihana tutustua heihin myös paremmin. Oma avomieheni, jonka kanssa olen ollut 3,5 vuotta on myöskin luopunut alkoholista.