Olen aloittanut postcrossing-harrastuksen. Siinä kirjaudutaan postcrossing sivustolle ja saadaan sieltä tuntemattoman osoite ja lähetetään sitten kirje tuohon osoitteeseen. Olen saanut yhden kortin ja lähettänyt kaksi. Ystäväni, joka on koulutukseltaan sekä mielenterveyshoitaja että psykiatrinen sairaanhoitaja harrastaa myös tätä samaa. 

Raamattua en ole hetkeen lukenut, vaikka se syvensi näkemystä, joka oli tarpeen länsimaisen kulttuurin kuvastot ja teemat -opintojaksolle avoimeen yliopistoon. Raamatussa on TODELLA mielenkiintoisia tarinoita. Esim. Paavali puhui eräässä kaupungissa seurakunnalle. Ikkunalla kuunteli eräs mies. Mies nukahti. Hän tipahti maahan ja kuoli. Paavali meni ja herätti hänet henkiin. (tarina loppuu) Nämä ovat tarinoita, joihin ei yleensä törmää, koska "Ne-Oikeat-Tarinat-Raamatusta" on koottu yleensä koulujen oppikirjoihin. En ole ihan varma, että voisinko opettaa uskonta, jos saisin valmiiksi kirjallisuuden gradun ja minulla olisi pätevyys opettaa äidinkieltä ja kirjallisuutta koulussa. Sillä tielä olen nyt opintojen kanssa, mutta minun tavoitteeni on pitää joskus maksullisia kirjoitusryhmiä ja kursseja. Suomen kieli, kirjallisuus, kirjoittaminen nyt avoimessa yliopistossa ja sen jälkeen varsinaisena opiskelijana yliopistossa. 

Mutta koska sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä (kuka ei sairastaisi, kun pohjalla on geneettinen vika - ts. isäni sairasti maanis-depressiivisyyttä) en tavoittele mitään virkaa, koska tähän sairauteen kuuluu se, että kun tulee stressiä saa se "aikaan-oikosulun-aivoissa" (oma termi) ja näin muodoin hypomania, kun mieli yrittää pärjätä haasteiden keskellä. Manian olen onnistunut pitämään poissa. Miten niin "onnistunut" - eikö psyykkinen sairaus ole tahdosta riippumaton juttu? No kyllä tavallaan, mutta kyllähän omaa psyykettä voi hoitaa. Ei puhuta monimutkaisista asioista: nukkumaanmeno ja uni on avainasemassa. Kakkosena se, että ei hommaa itselleen liikaa haasteita ja tekemistä, vaikka tuntuisi, että on virtaa kuin pienessä kylässä. Jos ottaa seitsemän projektia huolehtiakseen, tulee stoppi jossain vaiheessa ja sitä ankarampi depressio, että taaskaan mä en onnistunut. 

 

Siksi koetan edetä pienin askelin.

------------------------

Olen huomannut, että blogiani käy katsomassa muutama ihminen. En tiedä keitä olette tai kuinka monta teitä on. Aion kirjoittaa tänne edelleen, mutta joskus saattaa mennä enemmän aikaa, kun asiat elämässä menevät hyvin eikä tasapaino tarvitse pieniä kirjainoksennuksia blogiin. 

Voi olla, että lapsuus tulee vielä jossain vaiheessa taas mieleen. Voi olla, että tulee tarve kirjoittaa siitä. Voi olla, että blogin nimi muuttuu ja siitä tulee vain "MINÄ", mutta minä hauduttelen vielä ajatusta. Julia Cameronin ja Natalie Goldbergin henkeen. Haluan opiskelemaan kirjoittamista Jyväskylän avoimeen yliopistoon. Tämä oli ensimmäinen tavoite. Nyt tavoite on siirtynyt jo siihen, että haluan tehdä gradun niin, että olen opiskellut kirjoittamista mahdollisimman paljon. 

Kirjat ovat olleet aina tärkeä osa elämääni. Minä pakenin niihin. Nykyisin tunnen vetoa uutuuskirjoihin ja kuuntelen niitä äänikirjapalvelusta, vaikka tekijät saavat vain 70 snt / kirja. Minulla ei ole varaa maksaa enempää. Minä en ohjaa tekstiä, minä ohjaan ihmistä. Olen ollut vähän epävarma, että mitä ihmisten teksteistä sanon. Mutta saan varmuutta. Vuorovaikutus ei aina ole yksiselitteinen ja helppo juttu. 

Nyt minun täytyy lopettaa, huomenna on TYÖPÄIVÄ. 
 

Minusta ei olisi voinut tulla pappia, sillä en usko kuolemanjälkeiseen elämään. Tunnen oloni todella rauhalliseksi ja tyyneksi, kun ajattelen, että kuoleman jälkeen ei ole mitään, että on tyhjyys ja ikuinen pimeys. En tunne kuolemanpelkoa, ehkä siksi, että uskon siihen olevan ainakin jotain 20 vuotta vielä. Sitten jos on tilanne, että jotain asioita jää elämässä kesken, silloin on tilanne toinen. Mutta kuolema, se on lopullinen. On vain se, mitä "tämänpuoleisessa" on. Tässä maailmassa, tässä elämässä. Ja sekin rauhoittaa, että elämän voi elää vain kerran. Ei ole uusintoja. 

Luen kyllä Raamattua, olen tehnyt ne teologian aineopinnot yliopistossa ja jos olisin tehnyt filosofian gradun loppuun, minulle olisi mahdollista opettaa uskontoa peruskoulussa ja lukiossa. Mutta nyt teen kirjallisuuden opintoja avoimessa yliopistossa vastaan tuli myös kirja nimeltä Raamattu kirjallisuudessa. Siinä on perinteisiä (sanallisia) kuvia, mitä on tullut mukaan myös kirjallisuuteen. Teologian opinnoista on apua tähän opintojaksoon. Ja tämä on mielenkiintoinen opintojakso: länsimaisen kultuurin kuvastot ja myytit kirjallisuudessa. 

Se, että en usko evankelis-luterilaisen kirkon tarjoamaan iankaikkiseen elämään ei välttämättä tee minusta ateistia. "Jumala" voi "olla" vaikka taivasta kuoleman jälkeen ei olisikaan. Jatkan Raamatun lukemista, vaikka käsiäni en enää risti rukoukseen. Näin tein silloin, kun elämässä oli hankalaa aikaa. Käsien ristiin laittaminen on samalla myös jonkinlainen meditaatio ele. Huomasin, että teen sitä sosiaalisissa tilanteissa kun hain jotain (henkistä) "voimaa". 

Olen teologian opintojen lisäksi tehnyt sosiologian ja psykologian aineopinnot. Psykologiassakaan en usko kaikkeen, mitä on keksitty ja tieteeksi asetettu. Sosiologiasta voisi olla joskus enemmän apua kuin psykologiast, jos on ongelmia elämässä. Kyse ei aina ole yksilöstä. Yhteisö, perhe ja suku merkitsevät ja ohjaavat paljonkin elämää, jos ei mene niiden ohjaamaan suuntaan, voi valita elämäntiekseen ihan toisen suunnan. Sosiaalipsykologia oli erityisen kiinnostava opintojakso. Sain myöhemmin sen tenttikirjan itselleni kirjaston vaihtopisteestä. Luin joskus myös sosiologian pääsykokeisiin ja mielestäni Socis tarkoitti samaa kuin toveri. Voi olla erilaisia sosiaalisia suhteita. Joskus voi olla hyvä pysähtyä miettimään sitä, miksi tarvitsee jotain suhdetta. Eikä miettiä sitä, hyväksyvätkö muut minut tällaisena. 

Tässä iässä tällainen ihmisistä erottautuminen on helppoa, olen siis 50 vuotta vanha ja marraskuussa 51 vuotta. Olen onnistunut saamaan perheen (kerron ehkä joskus myöhemmin blogipäivityksessä millaista se oli - ehkä otsikolla "Victorin tarina"), minulla lapsi. Nyt minulla on "kierroksissa" jo toinen perhe, minulla on avopuoliso. 

Ensi viikolla teen taas 3 h vapaaehtoistyötä. Sen lisäksi luen kirjallisuutta kirjallisuuden opintoja varten. 

Isäni on ollut kuolleena vuoden 2013 tammikuusta lähtien. Äitini on 76-vuotias ja asuu n. 500 km:n päässä pääkaupungista, jossa elän. Avopuoliso on opiskellut teatterin- ja draamantutkimusta yliopistossa. Kirjoitan mielenterveysyhdistyksen lehteen. Olen ollut opiskelemassa mielenterveyshoitajalinjalla, mutta minulla ei ole tutkintoa. 

Kun illalla menen nukkumaan, kuuntelen BookBeatistä äänikirjaa. Viime kuussa kuuntelimme poikani kanssa 9 äänikirjaa. Tai osan minä luin e-kirjana tabletilta. Aion kirjoittaa romaanin. 

Olen kesän aikana kuunnellut äänikirjoja ja lukenut e-kirjoja äänikirjapalvelussa tabletilla. Taide on läsnä jokaisessa arkipäivässä. Elämäänkin luo tiettyä tasaisuutta, kun maadoittaa sen kulttuuriin. Minulla läheisimmät taiteen alat ovat teatteri, kirjallisuus ja kirjoittaminen sekä musiikki. Olen opiskellut kaikki näitä, paitsi kirjallisuutta, jota alan opiskelemaan Jyväskylän avoimessa yliopistossa nyt syksyllä 2021. 

Eräs iso kehitystaso itselle oli se, kun tajusin elokuvan dramaturgiaa opiskellessa draamakasvatuksen opintojaksoon, että kirjallinen tuote ja sen henkilöt eivät "muistuta" (mimesis / Aristoteles) todellisuutta, vaan henkilöt sanovat asioita, jotka ovat tärkeitä juonen kannalta - repliikit vievät juonta eteenpäin. 

Oman elämään dramaturgiaa on aina ollut viemässä eteenpäin se ajatus, että pitää kehittyä ja päästä eteenpäin nimenomaan opiskelemisen kautta siitä elämäntilanteesta, jonka kokee itselleen ahdistavaksi. Nykyisin menemme nukkumaan klo 21 ja se on todella tärkeää sen takia, että säännöllisyys on tärkeää kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavalle. Kuitenkin juuri siinä hetkessä olisi energiaa tehdä vielä jotain, kehittää itseään vielä vähän, minulla on esim. sellainen englanninkielinen kirja, joka kertoo luovan kirjoittamisen terapeuttisesta potentiaalista ja tunnen ahdistuksen, kun joudun menemään nukkumaan, enkä voi lukea sitä. Aamulla ahdistusta ei ole.  

Parin viikon kuluttua alkaa tavallaan kesäloma. Tavallaan, koska olen tehnyt vapaaehtoistyötä luovan kirjoittamisen ohjaajana. Selviytytmisstrategiani on ollut aina opiskeleminen. Niin nytkin. Olen yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja minulla on opettajan pedagogiset opinnot tehty. Kesällä teen kirjallisuuden avoimen yliopiston opintoihin orientoivan tehtävän ja teen loppuun suomen kielen opintoihin liittyvät tehtävät. Minulla on YTK tutkinnossani 434,5 op - vaatimuksena on 180 op. Yliopistoon jäi myös koko lailla paljon tehdyt elämänkatsomustiedon tehtävät ja aloitetut opetushallinnon tehtävät. 

En osaa elää tavallista ja rauhallista elämää, kun huonot muistot tunkevat pintaan. Mutta olen löytänyt kaksi yhteisöä, jossa minut hyväksytään vikoineni ja saan toteuttaa taiteellista puolta itsestäni. Sillä huolimatta siitä, millainen isäni oli pahoissa vaiheissaan (hänkin sairasti maanis-depresssiivisyyttä ja alkoholismia, kuten olen kertonut) hän kuitenkin oli myös taiteellinen. Hänestä tehtiin yksi juttu lehteen, jossa kerrottiin hänen kuvantekijän puolestaan. Niin tehtiin juttuja myös Joonatan Tolan isästä ja hänestä kerrotaan kirjassa Punainen planeetta. 

Minulla on mielenterveyshoitajan opintoja (aika paljon, 6 kk jäi 2 vuoden opinnoista käymättä: lähinnä harjoittelu ja itsepuolustuskurssi) ja olen myös yliopistossa tehnyt psykologian aineopinnot (3/5, en tajunnut enkä ehtinyt sinä aikana uusia jotain kursseja, jotta olisin saanut paremman arvion - tulin raskaaksi ja menin naimisiin). Omaan psykoterapiaan en päässyt, koska psykologi katsoi, että en ole valmis siihen. Musiikkilukiossa (taidelukio) psykologia oli yksi lempiaineitani, mutta en hakenut siis lukemaan psykologiaa, koska en uskonut, että pääsisin sinne. Menin terveydenhuolto-oppilaitoksen mielenterveyshoitajalinjalle. 

Minulla oli taiteellisia ambitioita, ja epäilin, että en olisi valmistuttuani tarpeeksi hyvä hoitaja. Olen suuntautunut ihmisiin päin. Kun olin siinä harjoittlussa, joka jäi minulle viimeiseksi vuonna 1990 marraskuussa, haimme ohjaavan hoitajan kanssa pöydän ullakolta liinavaatevarastoon. Ajattelin mielessäni, että onko tämä merkki, että minun täytyisi kirjoittaa kirja. Nyt, elettyäni tähän vuoteen 2021 ja olen täyttänyt 50 vuotta, minä kirjoitan kirjaa. Olen kaikki nämä vuodet kirjoittanut, mutta nyt minulla selkeä päämäärä ja olen työkyvyttömyyseläkkeellä, joten voin tehdä sitä mitä haluan. Voin opiskella ja kirjoittaa ja nyt myös erään taide/mielenterveys yhdistyksen avulla saan myös ohjata toisten kirjoittamista. Olen saanut kiitosta, siitä tiedän olevani oikealla suunnalla. Saan tehdä sellaisia asioita kuin halusin ja samalla olen vertainen, koska sairastan kaksisuuntaiste mielialahäiriötä. 

Aika monet kirjoittajat ovat sairastaneet kaksisuuntaista mielialahäiriötä.