Minusta ei olisi voinut tulla pappia, sillä en usko kuolemanjälkeiseen elämään. Tunnen oloni todella rauhalliseksi ja tyyneksi, kun ajattelen, että kuoleman jälkeen ei ole mitään, että on tyhjyys ja ikuinen pimeys. En tunne kuolemanpelkoa, ehkä siksi, että uskon siihen olevan ainakin jotain 20 vuotta vielä. Sitten jos on tilanne, että jotain asioita jää elämässä kesken, silloin on tilanne toinen. Mutta kuolema, se on lopullinen. On vain se, mitä "tämänpuoleisessa" on. Tässä maailmassa, tässä elämässä. Ja sekin rauhoittaa, että elämän voi elää vain kerran. Ei ole uusintoja

Luen kyllä Raamattua, olen tehnyt ne teologian aineopinnot yliopistossa ja jos olisin tehnyt filosofian gradun loppuun, minulle olisi mahdollista opettaa uskontoa peruskoulussa ja lukiossa. Mutta nyt teen kirjallisuuden opintoja avoimessa yliopistossa vastaan tuli myös kirja nimeltä Raamattu kirjallisuudessa. Siinä on perinteisiä (sanallisia) kuvia, mitä on tullut mukaan myös kirjallisuuteen. Teologian opinnoista on apua tähän opintojaksoon. Ja tämä on mielenkiintoinen opintojakso: länsimaisen kultuurin kuvastot ja myytit kirjallisuudessa. 

Se, että en usko evankelis-luterilaisen kirkon tarjoamaan iankaikkiseen elämään ei välttämättä tee minusta ateistia. "Jumala" voi "olla" vaikka taivasta kuoleman jälkeen ei olisikaan. Jatkan Raamatun lukemista, vaikka käsiäni en enää risti rukoukseen. Näin tein silloin, kun elämässä oli hankalaa aikaa. Käsien ristiin laittaminen on samalla myös jonkinlainen meditaatio ele. Huomasin, että teen sitä sosiaalisissa tilanteissa kun hain jotain (henkistä) "voimaa". 

Olen teologian opintojen lisäksi tehnyt sosiologian ja psykologian aineopinnot. Psykologiassakaan en usko kaikkeen, mitä on keksitty ja tieteeksi asetettu. Sosiologiasta voisi olla joskus enemmän apua kuin psykologiast, jos on ongelmia elämässä. Kyse ei aina ole yksilöstä. Yhteisö, perhe ja suku merkitsevät ja ohjaavat paljonkin elämää, jos ei mene niiden ohjaamaan suuntaan, voi valita elämäntiekseen ihan toisen suunnan. Sosiaalipsykologia oli erityisen kiinnostava opintojakso. Sain myöhemmin sen tenttikirjan itselleni kirjaston vaihtopisteestä. Luin joskus myös sosiologian pääsykokeisiin ja mielestäni Socis tarkoitti samaa kuin toveri. Voi olla erilaisia sosiaalisia suhteita. Joskus voi olla hyvä pysähtyä miettimään sitä, miksi tarvitsee jotain suhdetta. Eikä miettiä sitä, hyväksyvätkö muut minut tällaisena. 

Tässä iässä tällainen ihmisistä erottautuminen on helppoa, olen siis 50 vuotta vanha ja marraskuussa 51 vuotta. Olen onnistunut saamaan perheen (kerron ehkä joskus myöhemmin blogipäivityksessä millaista se oli - ehkä otsikolla "Victorin tarina"), minulla lapsi. Nyt minulla on "kierroksissa" jo toinen perhe, minulla on avopuoliso. 

Ensi viikolla teen taas 3 h vapaaehtoistyötä. Sen lisäksi luen kirjallisuutta kirjallisuuden opintoja varten. 

Isäni on ollut kuolleena vuoden 2013 tammikuusta lähtien. Äitini on 76-vuotias ja asuu n. 500 km:n päässä pääkaupungista, jossa elän. Avopuoliso on opiskellut teatterin- ja draamantutkimusta yliopistossa. Kirjoitan mielenterveysyhdistyksen lehteen. Olen ollut opiskelemassa mielenterveyshoitajalinjalla, mutta minulla ei ole tutkintoa. 

Kun illalla menen nukkumaan, kuuntelen BookBeatistä äänikirjaa. Viime kuussa kuuntelimme poikani kanssa 9 äänikirjaa. Tai osan minä luin e-kirjana tabletilta. Aion kirjoittaa romaanin.